Aluevaalit - palveluvaalit09.12.2021
Lähipalvelut ovat sote-uudistuksen tarkoitus
Minun tavoitteeni Keskustan ehdokkaana on puolustaa mahdollisimman laajaa ja hajautettua sosiaali- ja terveydenhuollon toiminnan verkostoa Keski-Suomen hyvinvointialueella ja turvata palvelujen saatavuus kaikille asukkaille kotikunnasta riippumatta. On tärkeää saada hoitoa, kun on tarve.
Sosiaali- ja terveyspalvelu-uudistuksen yhtenä perimmäisistä tavoitteista on hoitoon pääsyn nopeuttaminen ja peruspalveluiden vahvistaminen. Jonojen aika on jäätävä taakse. Digitalisaatio ja etäpalvelut ovat hyvä lisä, mutta eivät korvaa henkilökohtaista kontaktia.
Mielestäni lähipalveluiden pitämiseksi lähellä tarvitsijaa käyttöön on otettava myös liikkuvia palveluja. Esimerkiksi palveluauto voi kiertää monessakin paikassa viikon aikana. On myös etsittävä uusia, epätavallisempiakin palvelupisteiden paikkoja sieltä, missä ihmiset luontaisesti liikkuvat. Ostoskeskukset olisivat hyvä paikka. Palvelujen tulee olla saatavissa ja saavutettavissa.
Kuntalaisten tulee olla nyt hereillä katsoa hieman myös mennyttä. Kaikki puolustavat nyt lähipalveluja aluevaalien alla, mutta miten eri ryhmät ja päättäjät ovat toimineen aikaisemmissa lähipalvelujen päätöksissään? Miten on toimittu esim. koulujen lakkautuksissa tai rakentamisen päätöksissä? Onko saatu muuttaa kesäasuntoa koko vuotiseksi tai rakennuslupaa rakentaa omalle maalleen? Miten on mahdollistettu yritysten tonttitarjontaa. Miten on koko kunnan kehittämistä huomioitu. Aikaisempi historia antaa meille osviittaa tulevasta. Sinä ratkaiset.
Jari Colliander, Kesk kaupunginhallituksen 2. vpj |
17.03.2025 | Korkeakouluyhteistyö Jyväskylässä |
09.03.2025 | Onko suurpäiväkodit hyvästä? |
26.08.2024 | Lausunto hallituksen esityksestä lunastuksesta |
28.03.2024 | Hallituksen ja Ay-liikkeen valtataistelua hiekkalaatikolla |
24.04.2023 | Metsäluonnon monimuotoisuudesta |
12.12.2022 | Kaupunginjohtajan valinta 12.12.2022 |
01.12.2022 | TA 2023 - Jyväskylä |
26.09.2022 | KymppiR2022-ohjelmasta |
19.01.2022 | Ei maakuntaverolle |
04.01.2022 | Terveyspalvelut on turvattava Tikkakoskella ja Palokassa aluehallintouudistuksessa |
Siirry arkistoon » |