Jyväskylän tilinpäätös 202002.06.2021
Valtuusto 30.5.2020 Tilinpäätös 2020
Jyväskylän kaupungin vuoden 2020 tilinpäätös oli koronakriisin keskellä yllätyksellisesti merkittävästi ennakoitua parempi. Tilikauden ylijäämä oli yhteensä 16,4 miljoonaa euroa ja kaupungin lainakanta pieneni 24,1 miljoonaa. Verrattuna v. 2019 tilinpäätökseen, tapahtui huomattava parannus. Kiitos koronatukien ja omassa toiminnassa tapahtuneiden säästöjen ja sopeutusten.
Kaiken kaikkiaan kaupungin keskeisen tulopohjan – verotulojen ja valtionosuuksien – kehitys on viime vuosina ollut vaatimatonta. Alhaiset verotulokertymät ovat painaneet ja painavat jatkossakin kaupungin taloutta.
Kuntalain myötä pääpaino tilinpäätöksen arvioinnissa tulee olla konsernitasolla. Jyväskylässä tämä tarkoittaa muutaman yhtiön syvällisempää ja vakavampaa tarkastelua toiminnan tuloksellisuuden ja vakavaraisuuden kautta. Konsernilainojen tarkastelu tulee ottaa aktiivisemmin huomioon.
Seuraavan valittava valtuuston tulee elää kurinalaisesti, sillä saatu ylijäämä on pien menetetty. Kuluvan vuoden talouden kehityskuvaan liittyy paljon kielteistä johtuen mm. yleisestä talous- ja työllisyystilanteesta, verokertymien alhaisesta tasosta, ikärakenteen muutoksesta, Koronavirusepidemiasta ja Sairaala Novan käyttöönotosta ja sen tuomista lisävastuista Jyväskylälle.
Rahoituspohjaa on löydettävä elinvoiman lisäämisestä, toimintojen tehostamisesta sekä palvelujen uudistamisesta. Myös johtamista on kehitettävä, jotta sairauspoissaolot saadaan entistä alenevalle tasolle.
Jyväskylän tulee panostaa edelleen elinkeinotoiminnan sisällön kehittämiseen. Pelkkä hallinnon tarkastelu ei riitä. Työpaikkoja pitää saada syntymään uusille alueille. Nykyinen työpaikkakehitys tulee olemaan myönteistä koko valtakunnassa ja tästä on Jyväskylän otettava oma osansa. Jyväskylän imagon on muututtava rakentaja- ja asukasystävälliseksi ja edulliseksi paikaksi asua. Kaupunkikeskustan tulee olla houkutteleva ja haluttu paikka.
Palvelujen näkökulmasta Keskusta haluaa muistuttaa koko kaupungin alueen tasapuolista kehittämisestä. Osoitteesta riippumatta peruspalvelut täytyy olla saatavilla kohtuullisen matkan päästä. Myös kaupungin rakennusjärjestyksen päivitys tulee ottaa työ alle mm. kesäasumusten muuttamisessa pysyvään asumiseen, mikä edistäisi vetovoimaisuutta. Rakennuslupien käsittelyä tulee joustavoituttaa ja asiakaspalvelua parantaa.
Keskusta kantaa suurta huolta terveydenhuollon pitkistä jonoista. Edelleen kaupunginvaltuusto on vuosittain hyväksynyt merkittäviä lisätalousarvioita eli budjetissa tulee pysyä tarkemmin tai budjetti tulee tehdä realistisemmaksi.
Keskustan ryhmä kiittää Jyväskylän työntekijöitä hyvästä vuoden 2020 tuloksesta, tarkastuslautakuntaa ja tarkastuslautakunnan raikkaasta otteesta arviointikertomuksessa ja hyväksyy tilivuoden 2020 tilinpäätöksen. Valitettavasti haasteet kasvavat kuluvana vuonna.
|
26.08.2024 | Lausunto hallituksen esityksestä lunastuksesta |
28.03.2024 | Hallituksen ja Ay-liikkeen valtataistelua hiekkalaatikolla |
24.04.2023 | Metsäluonnon monimuotoisuudesta |
12.12.2022 | Kaupunginjohtajan valinta 12.12.2022 |
01.12.2022 | TA 2023 - Jyväskylä |
26.09.2022 | KymppiR2022-ohjelmasta |
19.01.2022 | Ei maakuntaverolle |
04.01.2022 | Terveyspalvelut on turvattava Tikkakoskella ja Palokassa aluehallintouudistuksessa |
09.12.2021 | Aluevaalit - palveluvaalit |
04.12.2021 | Jyväskylän talousarvion 2022 korjaukset |
Siirry arkistoon » |